Terveyskeskuslääkäri, Ison Omenan terveysasemaEspoon kaupunki, Espoo

Haluatko olla mukana näköalapaikalla edistämässä espoolaisten terveyttä ja hyvinvointia?


Tule lääkäriksi terveysasemalle moderniin, innovatiiviseen Palvelutoriympäristöön. Ison Omenan terveysasema Matinkylässä on uudenlainen kauppakeskukseen sijoittuva terveysasema. Se vastaa yli 30 000 asukaan palveluista hyvien liikenneyhteyksien solmukohdassa.


Tarjoamme mielenkiintoisen työnkuvan, johon voi sisältyä kiinnostuksesi mukaan monipuolisen vastaanoton ja päiväpäivystyksen lisäksi myös esimerkiksi äitiys- tai lastenneuvolatyötä sekä pientoimenpiteitä. Ison Omenan terveysasemalla tullaan pilotoimaan tiimimalliin siirtymistä.


Arvostamme yleislääketieteen tai muun soveltuvan erikoisalan tutkintoa ja kiinnostusta toimia kouluttajana.


Panostamme lääkäreiden perehdytykseen sekä koulutus- ja ohjaustoimintaan. Espoon terveysasemat toimivat opetusterveyskeskuksina yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa.


Toimintamme ohjaavina arvoina ovat asiakaslähtöisyys ja sujuvat monikanavaiset palvelupolut sekä henkilöstön työtyytyväisyys, johon kuuluvat kannustava johtaminen, jatkuva oppiminen ja kehittämisen ilmapiiri. Lisäksi pidämme huolta siitä, että palvelumme ovat laadukkaita ja turvallisia ja taloudellisia.


Työn aloitus 2.1.2022 tai sopimuksen mukaan.


Jos et ole kiinnostunut vakinaisesta virasta, työskentely sijaisuudessa on myös mahdollista esim, erikoistumispalveluiden kerryttämiseksi, olethan tällöin suoraan yhteydessä apulaisylilääkäreihin.


Tervetuloa iloiseen ja nuorekkaaseen sekä kehittämismyönteiseen joukkoomme!


Työpaikan nimi: Ison Omenan terveysasema

Työaika: 38 h 15 min / viikko

Sopimusala: LS Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus


Kelpoisuusvaatimukset: Laillistettu lääkäri

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa.

Arvostamme ruotsin ja englannin kielen taitoa hyvän suomen kielen hallinnan lisäksi. Lisäksi arvostamme hyviä yhteistyötaitoja toimiessamme tiiminä moniammatillisessa työyhteisössä.


Tehtävästä lisätietoja antavat apulaisylilääkärit Sanna Vainio p. 043 8259818 ja Elina Nohrström p. 046 877 3719, etunimi.sukunimi@espoo.fi.

Se även Espoon kaupunki introduktionen ›